torstai 16. elokuuta 2018

Heinäkuun suosikit














Heinäkuun suosikit hiukan myöhässä aikataulusta, hups!

Heinäkuussa lämpimän sään lisäksi mieltä lämmittivät erityisesti:

- puuro vadelmilla ja karhunvatukoilla ja satunnaisesti jollain muillakin täytteillä. Kuten aiemmin olen todennutkin, tämä voisi olla puuroblogi ihan kevyesti.
- uiminen meressä pääkaupunkiseudulla ennen kuin tuli sinilevää
- uiminen mökillä, jossa ei ollut sinilevää meressä
- muutama täydellisesti paistunut nokkoslettu
- loman aloitus ja aperol spritz
- retki Vasikkasaareen äidin kanssa (Vasikkasaaressakin oli sinilevää)
- uudet itse ommellut mekko ja toppi
- jääkaapin jämäruoat: sosekeitto (kuumuudessa ei ehkä houkuttelevin ruoka, mutta tosi hyvää) ja salaatti perunalohkoilla
- matka Saksaan, nähtiin Frankfurt ja Köln, mutta siitä lisää myöhemmin!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Smooth(ie) Sunday

Hankin sittenkin uuden blenderin (vanha blenderini meni rikki ja aluksi olin sitä mieltä, etten tarvitse uutta). Testasin sitä tänään ensimmäisen kerran tekemällä vihersmoothien Chocochilin instagramista poimimallani ohjeella:

2 sellerinvartta
puolikas kurkku (laitoin kokonaisen avomaankurkun)
kourallinen pinaattia
limen mehu
mangokuutioita pakasteesta
nesteeksi vettä

Tuolla ohjeella tuli mielestäni tosi hyvä vihersmoothie!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Mount Esja

P7140168 P7140169 P7140170 P7140171 P7140172 P7160174 P7160177 P7160179 P7160181 P7160182 P7160188 P7160189
P7160191

P7160184

P7160193 P7160198 P7160205 P7160211 P7160213
Kolmantena Islanti-päivänä lähdimme retkelle Mount Esjalle, joka on Reykjavikin lähellä sijaitseva vuori.  Pakattiin eväät mukaan ja matkustettiin bussilla Esjan juurelle.

Valittiin helpoin reitti, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan niin helppo, koska reitin piti kiertää ns. ympyrä vuorella, mutta jossain vaiheessa kadotettiin se. Itse en uskaltanut lähteä etsimään sitä, vaikka ystäväni ehkä olisivat uskaltaneet! No, syötiin sitten vaan eväät korkealla ja palattiin alas samaa reittiä, jota tultiin. Kaunista oli kuitenkin.

Kuvan minusta on ottanut ystäväni Johanna.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Þingvellirin kansallispuistossa

P7140080 P7140082 P7140085 P7140090 P7140091 P7140101 P7140106 P7140109 P7140112 P7140113 P7140115 P7140120 P7140122 P7140123 P7140126 P7140132 P7140137 P7140140 P7140143 P7140146 P7140148 P7140160 P7140161 Ajattelin näin vuoden jälkeen julkaista loput kuvat Islannista, koska uskon sanontaan "parempi myöhään kuin ei milloinkaan", ainakin tämän blogin suhteen. Kolme postausta kuvia Islannista vielä tämän jälkeen tulossa.

Toisena Islanti-päivänämme lähdettiin matkalle Þingvellirin kansallispuistoon. Näimme Gullfoss-vesiputouksen, geysirin ja mannerlaattojen erkanemiskohdan. Lisäksi nähtiin muutama islanninhevonen.

Mulle ei ole ongelma tehdä turistijuttuja kun olen ulkomailla, koska ulkomailla olen useimmiten turisti ja kaikki asiat, jotka näimme kansallispuistossa olivat mielestäni näkemisen arvoisia, koska Islannin luonto on ihmeellinen. Joskus saatan ahdistua hirveästä väenpaljoudesta turistikohteissa, mutta se ei mielestäni Islannissa ollut ongelma.

Vaikka päivä oli harmaa ja sateinen, se ei haitannut koska oli niin kaunista. Ja toisaalta olin myös etukäteen olettanut, että Islannissa sataa :D

Kuvan minusta on ottanut ystäväni Johanna.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pohjoisessa

P7300001 P7300005 P7300009 P7300014 P7300018 Kesäisin palaan pohjoiseen, jonne olen palannut joka kesä niin kauan kuin muistan.

Täällä on helteessä viileys, merituuli ja sinilevätön meri. Voi löytää aarteita, kuten vaikka kauan sitten jonkun toisen hylkäämiä Marimekon raitapaitoja.