tiistai 31. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 92: mitä kesästä jää?

 























Tunne siitä, kun hiki valuu helteessä pitkin alaselkää. Keittiön tuoliin liimaantuvat reidet. Meren tuoksu. Tuuli, joka heittää hiukset ja helmat sekaisin, jos sen jättää huomiotta. Epävarmuus. Kasa sekalaisia kirppislöytöjä ja zadaa app-addiktio. Uutta mustetta ihoon. Kenkiin kilo mökkirannan hiekkaa. Naarmuja jalkoihin. Odotus. Asiat, joita kuvitteli tekevänsä ja ei tehnyt. Siihen päätökseen päätyminen, että se ei haittaa, koska loppujen lopuksi saa tehdä mitä haluaa. Hiukset, jotka ovat kasvaneet heinän lailla. Keskeneräiset ompeluprojektit. Yksi valmis ja yksi keskeneräinen villapaita. Monta luettua kirjaa. Stressi. Liian monta tuntia tietokoneen tuijotusta. Puhdistava sauna. Jalkapallon EM-kisojen katsominen, kun halusi tuntea olevansa osa jotain yhteistä kokemusta. Mesiangervojen tuoksu mummun pihassa. Juokseminen. Joogan löytäminen uudestaan. Sääskien ininä korvissa. Tuulettimen hurina niinä öinä, kun ei kuumuudelta melkein pystynyt nukkumaan. Mansikoiden maku suussa. Tylsistyminen. Toivo. Rannan hiekka sateen jälkeen. Jäätelön syöminen. Se, kun yrittää jaksaa. Vesimelonit. Yöhön asti kestävät keskustelut. Nukkuminen patjalla mökin lattialla. Kaipaus. Lokkien kirkuna, jota ilman on taas hetken tyhjää.

maanantai 30. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 91: kesätyyli osa 4

 





Elokuu on mulle usein viimeisiä hetkiä, kun pystyn käyttämään valkoisia alaosia. Sen jälkeen pystyn käyttämään niitä vain kauniina päivinä, tai muuten ne ovat heti likaisia kun astun ovesta ulos.

Toinen juttu: pidän takeista ja mulla on niitä aika monta. Mutta perustelen tämän sillä, että Suomessa noin 80% vuodesta on pakko laittaa joku takki, kun on ulkona ja olen vaihtelunhaluinen :D

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 90: mutakakku

 


Tänään oli äidin synttärit ja sen kunniaksi leivoin mutakakun, joka onnistui aika hyvin!

lauantai 28. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 89: kylmä

 


On tultu siihen pisteeseen, että mulla on kotona niin viileää, että piti hakea viltti lämmikkeeksi peiton lisäksi. Tänä kesänä on siis ollut helteen lisäksi viileyttä.

perjantai 27. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 88: perjantaipulla

 


Joskus perjantai vaatii pullaa.

torstai 26. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 87: kesäkirja

 


Ajattelin, että ehdin vielä lukea kesäkirjan, ennen kuin kesä päättyy.

Rakastan Tove Janssonia.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 86: sadepäivä

 


Kävin tänään juoksemassa vaikka satoi ja yllättäen se tuntui tosi hyvältä ja virkistävältä! Yleensä sade ei motivoi mua lenkille lähtöön, mutta joskus näinkin.

Lenkin jälkeen olikin kiva syödä kotona illallista. Tällä viikolla mun illallinen on ollut tortilla pavuilla ja vihanneksilla. Tähän mennessä kokeiluni syödä illallista on mennyt hyvin.

tiistai 24. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 85: syyshortensiat

 




Tänään mua ilahduttivat kauniit syyshortensiat.

maanantai 23. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 84: uutta musiikkia

 


Tilasin uusia levyjä (huom. itselleni uusia, ei välttämättä juuri julkaistuja) ja on niin kiva, kun on uutta kuunneltavaa!

Ja tiedän, että kaikki muut kuuntelee kaiken spotifysta, mutta en halua.

Kesäpäiväkirjat 83: mysliä

 


Kun tekee pellillisen lempimysliä, sitä riittääkin sitten hetkeksi.

lauantai 21. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 82: puuroletut

 


Tein ylijääneestä puurosta puurolettuja. Tai siis keitin eilen tarkoituksella liikaa puuroa, että voisin tänä aamuna tehdä näitä.

Sanoisin että ulkonäkö 3,5/5 ja maku 5/5!

perjantai 20. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 81: puikoilla

 


Kun yksi neule valmistuu, seuraava on jo puikoilla.

torstai 19. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 80: torstaifiilikset

 


Nää neilikat näyttää vähän siltä, että ne ei nyt oikein jaksais. En minäkään, neilikat, en minäkään, mutta onneksi huomenna on perjantai.

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 79: uusia ruokia

 


Ostin itselleni uuden Vege budjetilla-keittokirjan. Mielestäni keittokirjat on tosi inspiroivia! Aion tehdä munakoisopyöryköitä kirjan ohjeella ensi viikolla.

Kasviksia viikon jokaiselle päivälle-kirjan olen hankkinut jo aiemmin. Aion tehdä quesadilloja siinä olevalla ohjeella, koska ajattelin testata millaista olisi syödä sekä lounas että päivällinen! En siis yleensä ole syönyt päivällistä, koska en jaksaisi tehdä kahta ruokaa päivässä tai syödä samaa ruokaa kahdesti. Nyt aion kuitenkin kokeilla myös päivällisen syömistä niin, että päivällinen on joku tosi helppo ja yksinkertainen juttu valmistaa, kuten quesadilla ja salaatti. Katsotaan onko päivällinen toimiva konsepti mulla vai ei!

tiistai 17. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 78: kesätyyli osa 3






Tämä saattaa olla epäsuosittu mielipide, mutta mun mielestä on ihanaa käyttää taas farkkuja.


 

Kesäpäiväkirjat 77: unohdus

 


Eilen ihan puhtaasti unohdin postata tänne. Joskus on niin paljon muita asioita mielessä, että tavalliset asiat unohtuvat.

Tänään olen viettänyt sadepäivää sisällä, neulonut ja lakannut kynnet. Ja miettinyt Afganistanin tilannetta, esimerkiksi UN Women Suomen kautta voi tehdä lahjoituksen auttaakseen, jos se on sinulle mahdollista.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 76: sunnuntaileivontaa

 


Pitkästä aikaa leivon hapanjuurella ruispaloja. Teen näitä yleensä noin kolmen viikon välein, mutta nyt kesällä olen tehnyt vähän harvemmin, kun on ollut kaikkia menoja. Olen kyllä välissä leiponut sellaisen ison hapanjuurileivän ja pizzaa sekä jämäjuurivohveleita. Tykkään näiden ruispalojen ohjeesta, koska taikinan ei tarvitse levätä kuin tunnin huoneenlämmössä ennen kuin sen voi laittaa yöksi jääkaappiin ja paistaa seuraavana aamuna. Eli ei haittaa, vaikkei ihan heti töiden jälkeen muistaisi alkaa taikinan tekoon (vertailun vuoksi ison hapanjuurileivän pitää kohota huoneenlämmössä jotain 4-5 tuntia, ennen kuin sen voi laittaa yöksi jääkaappiin ja paistaa seuraavana aamuna).

lauantai 14. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 75: köyhät ritarit

 



Lauantai-aamuna voi tehdä aamiaiseksi köyhiä ritareita kuivahtaneista leipäpaloista. Sen jälkeen saattaa vahingossa kaataa kahvit sängylleen ja ties minne muualle. Se saattaa harmittaa hetken, mutta sitten saattaa ajatella, että turha kai sitä on elämän jälkiä pelätä, ja lähteä pyykkäämään petauspatjaa.

perjantai 13. elokuuta 2021

Kesäpäiväkirjat 74: meloni

 


Joku sanoi somessa, että jos näet tämän melonin kaupassa niin älä kävele onnesi ohi. En kävellyt.