Jos on pizzailta ystävän kanssa ei ehdi kirjoitella! Näin oli eilen.
Nyt kun olen tehnyt pizzataikinan hapanjuurella, en voi ehkä koskaan tehdä sitä enää millään muulla ohjeella, koska hapanjuurella tulee niin hyvä pohja.
Jos on pizzailta ystävän kanssa ei ehdi kirjoitella! Näin oli eilen.
Nyt kun olen tehnyt pizzataikinan hapanjuurella, en voi ehkä koskaan tehdä sitä enää millään muulla ohjeella, koska hapanjuurella tulee niin hyvä pohja.
Instagramissa joku sanoi, että elokuu olisi aliarvostetuin kesäkuukausi. En ole ikinä ajatellut sitä niin, olen aina luullut, että kukaan ei välitä kesäkuusta (en itsekään niin välitä siitä). Elokuuhan puolestaan on mielestäni ihana.
On mielenkiintoista, miten kuukaudetkin jakaa mielipiteitä.
Nuorempana olisin halunnut Casion kellon, mutten koskaan saanut sitä. Nyt kuitenkin se osui silmiini selatessani Zadaa appia ja päätin vihdoin ostaa sen, kun löytyi käytettynä mutta uutta vastaavassa kunnossa. Mielestäni Casion kellot näyttävät kivoilta!
Koronan aikana en ole kierrellyt kirppiksiä niin paljon kuin tavallisesti. Latasin keväällä kuitenkin Zadaa appin, joka on siis kirppis-sovellus. Sen kautta voi myydä ja ostaa käytettyjä vaatteita, asusteita ja kenkiä. Olen myynyt siellä jonkin verran juttuja ja se on ollut tosi helppoa! Mutta kuten jokainen minut tunteva varmasti arvaa, olen ostanut sieltä muutakin kuin tämän kellon... koska ostaminenkin Zadaan kautta on helppoa, jopa vähän liian helppoa. Ehkä esittelen muita löytöjäni jonakin toisena päivänä!
Aloitin elokuun vohveleilla ja pukeutumalla asuun, joka näyttää pyjamalta mutta ei ole sitä. Se oli hyvä päätös.
Kesäilloissa on se hauska juttu, että ne saattavat helposti venyä kesäöiksi. Ihan huomaamatta.
Kun tulin kotiin, joku oli unohtanut pizzansa rapun ovelle.