sunnuntai 30. elokuuta 2015

Landella part II

P7270130 P7270142 P7270139 P7270126 P7270127 P7270132 P7270148 P7270135 P7270136 P7270149 Mökillä näytti melkein samalta kuin aina, mutta merivesi oli korkealla ja se oli syönyt hiekkarannan melkein kokonaan. Se oli outoa.
Silti mentiin uimaan ja lämmitettiin sauna. Kaislat kahisivat ulkona tuulessa. Luin mökkikirjasta siitä, mitä siellä oli vuoden aikana tapahtunut.

torstai 20. elokuuta 2015

#TBT: there are places that I miss more than others

P1010354 P1010355 P1010356 P1010363 P1010372 P1010398 Ennen joulua 2011 kävin Hollannissa. 
Pidin pyöristä, hauskan näköisistä taloista, pannukakuista, falafeleista ja kahvista. Niityistä, pelloista ja lampaista, joita näin junan ikkunasta. Bageleista, kanaaleista ja levykaupoista.
Pidin rennosta tunnelmasta.
Hollannista tulikin yksi niistä paikoista, jota joskus ikävöin, vaikka olin siellä vain neljä päivää. 

Ja Schiphol on edelleen mun lempparilentokenttä!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Toisilla mökeillä

P7170034 P7170036 P7170039 P7170041 P7180073 P7180083 Ruostuneessa putkenpalassa keskellä peltoa maalattuna sana "Kreikka", ollaan niin kaukana siitä. Vai ollaanko?
Vuoroin paistaa ja vuoroin sataa, on raskaita tummia pilviä ja sateen tuoksu, märkä maa. Koko Suomi näyttää samalta, peltoja ja metsää. Tienpientareet kasvaa päivänkakkaraa ja apilaa.
Istun bussissa, paljaat jalat koskettavat penkkiä ja silmät painuvat vähitellen raukeasti kiinni.

Ilta, tyttöjä mekoissa. Aurinko painuu järven taakse. Vanhat parit tanssivat valssia ja toiset juovat kaljaa, tuijottavat hiljaa. Musiikkia järven toisella puolella ja tuli takassa. Yöllä järvellä on usvaa.

Tikkataulu ja peli, en voita kertaakaan. Sade alkaa, ropisee kattoa vasten. Vanhat levyt soi ja istutaan hiljaa. On nuotiolla paahtuvia vaahtokarkkeja ja paljon naurua.

Aamulla herään rankkaan sateeseen, se kohisee ja järven pintaan ropisee. Istun ulkona katoksen alla. Päivällä bussissa olen se tyttö, jolla on väsyneet silmät ja mustat vaatteet. Bussiasemilla pysähtyessämme miehet polttavat tupakkaa ja toiset jonottavat kahvia. Minä en jaksa nousta, vaan katselen ikkunasta harmaata taivasta. Odotan, että olen kotona.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Landella

P7270123 mökki8 mökki7 Lähdin maalle. 

Kuvitelma: hengailen rannalla päivittäin uimassa ja lukemassa, saan samalla rusketuksen ja tyylikkäät surffilaineet hiuksiin. Aurinko paistaa ja illat ovat lämpimiä, joten voi pelata mölkkyä ulkona ja pyöräillä kylillä iltamyöhään. Mökillä voi nukkua parvekkeen ovi auki ja herätä meren aaltoihin.

Todellisuus: joka päivä sataa ja istun sisällä lukemassa Silmarillionia. Olen edelleen valkoinen kuin lakana. Tuntuu, että saan nuhan, joten oli näköjään virhe jättää pilkkihaalari kotiin.

Että sellasta täällä :-D

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kattilahalli

P3080004 kh3 P3080006 P3080008 P3080009 P3080016 P3080013 P3080010 P3080017 voh3 Eräänä sateisena kevätpäivänä lähdin ystävän kanssa kattilahallin kirppikselle. Tuntui hullulta jonottaa sinne, mutta tein hyviä löytöjä ja jonossa ehti puhua vaikka mistä, elämästä, politiikasta, tinderistä ja siitä, miten tilaan itselleni Hesarin sitten, kun mulla on uusi kiva kämppä ja työ. Ilmeisesti iloinen mielemme houkutteli myös muita kaupungilla liikkujia ottamaan osaa keskusteluihimme, koska epätavallisen moni ohikulkija harrasti small talkia, mikä on hyvin epäsuomalaista :-D mutta se oli kiva juttu, ihmiset voisi jutella kaupungilla toisilleen enemmänkin!

Suvilahti tosin näytti oudon tyhjältä, kun olen tottunut käymään siellä lähinnä Flow-festareiden aikaan.

Takaisin keskustaan vieneen metromatkan jälkeen päädyttiin vielä tekemään suolaisia ja makeita vohveleita, ihan paras päivä!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Susi, pupu ja karhu

P5250004 P5250003 Tein pitkästä aikaa keramiikkatöitä. Harrastin niiden tekemistä pienenä, mutta en kauheasti tykännyt siitä, en ollut kovin huolellinen enkä ikinä keksinyt uusia ideoita siitä, mitä voisin tehdä. Savityöt tuntuivat vain turhilta esineiltä, jotka jäivät kotiin hyllyille pölyttymään.

Nyt oon kuitenkin jotenkin löytänyt keramiikan uudelleen. Ensimmäisinä töinäni varmaan kymmeneen vuoteen tein nämä eläinaiheiset kukkien suojaruukut, joihin sain inspiraation täältä.
Mun mielestä niistä tuli aika kivat :) Oon myös näköjään oppinut, että töistä saa hienompia, kun jaksaa nähdä vähän vaivaa ja viimeistellä ne kunnolla, haha!

Seuraavaksi haluaisin kokeilla dreijaamista ainakin.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Puolipilvinen sunnuntai

sunday5 Sunnuntaina oli äitienpäivä, mutten päässyt viettämään sitä kotiin, koska äitini lähti mummulaan, joka on niin kaukana, etten olisi voinut matkustaa sinne vain viikonlopuksi.

Sen sijaan pyöräilin kirpputorille pilvisessä säässä. Löysin Adidaksen Gazelle-tennarit, mustavalkoisen jakun ja pieniä kiinalaistyylisiä kuppeja. Kun lähdin kotiin, alkoi jo tihuttaa vettä ja tuulla, tuuli meni takin läpi ja oli kylmä.

Mulla on pakastimen tyhjennysprojekti käynnissä ja sieltä löytyi purkillinen palak tofua, söin sitä ja oli hyvää. Unohdan aina välillä, että mulla edes on ruokaa pakkasessa :D

Perjantaina leikkautin mun hiuksia, tuli aika lyhyet mutta mun mielestä ihan kivat! :) Ja saapahan sitten taas kasvaa puol vuotta rauhassa :D

Torstaina lennän Glasgowhun ystävän luokse, joten palaan tänne jossain vaiheessa ensi viikolla! Hauskaa loppuviikkoa kaikille.