lauantai 30. syyskuuta 2017

Flow





















Päätin, että vuoden Flow-festareista on ok puhua vielä syyskuun viimeisenä päivänä.

Perjantaina oli tyyntä myrskyn edellä. Näin Kauriinmetsästäjät, Reinon, Satellite Storiesin, Lana Del Reyn ja Black Lipsin. Pukeuduin lemppari röyhelömekkoon, söin thairuokaa sekä Flow-pullaa ja vastaanotin ilmaista alkoholia. Ärsytti kun joitain ei kiinnostanut musiikki ja päätin kadota väkijoukkoon Lana Del Reyn keikalla.

Lauantaina myrsky iski. Lähdin Sparksin keikalta kohti mustaa telttaa ja taivas repesi, juoksin. Päädyin ravintolatelttaan pitämään sadetta ja näin vanhan tutun, jolle ei ollut mitään sanottavaa. Niin se joskus menee. Kaverit olivat löytäneet suojaa ja musiikkia backyardilta, katosimme siellä puiden alle. Paikka oli koristeltu kuin satumetsä. Baba Foodsin ruoka oli niin hyvää!

Taivas kirkastui ja telttoja korjattiin. Taivas tummeni uudestaan. Alma päästettiin lavalle, mutta pian piti kuitenkin juosta The XX:n keikalle. Sade oli lakannut ja joku poika kiipesi miksauskopin päälle. Illassa oli taas valoa.

Päivän jälkeen kotona läpimärät ja ruohotahraiset vanhat ballerinatossut lensivät roskiin. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Reykjavik, kissat ja graffitit

P7130004 P7130005 P7130006 P7130013 P7130015 P7130017 P7130019 P7130022 P7130024 P7130025 P7130029 P7130030 P7130034 P7130035 P7130037 P7130038 P7130039 P7130044 P7130046 P7130048 P7130051 P7130053 P7130056 P7130058 P7130059 P7130060 P7130061 P7130062 P7130064 P7130065 P7130068 P7130072 P7130074 P7130076 Reykjavik on söpö. Pidin värikkäistä taloista ja meren tuoksusta ympärillä. Graffiteja oli joka puolella ja ne olivat hienoja.

Kissoja vilahteli kujilla ja usein ne tulivat moikkaamaan.

Talot näytti joskus hiukan ränsistyneiltä ja siltä, ettei niitä ole tehty kestämään vaikeita sääolosuhteita. Vaan ne kestävät silti.

Löydettiin kuin löydettiinkin meidän Airbnb-kämppä ja tehtiin illalla uunivihanneksia ja riisiä. Ensimmäisenä kokonaisena Reykjavik-päivänä kierreltiin keskustassa ja ihmeteltiin. Mielestäni on kivaa tutustua rauhassa kaupunkiin, yrittää oppia tuntemaan sitä ja aistia sen tunnelma.

Lämmin vesi haisi kananmunilta ja Islannin kruunu ja euro ovat niin erilaisia rahayksiköitä, että piti koko ajan miettiä mitä joku hinta on suunnilleen euroissa.

Satama näytti kivalta. Sieltä aukeavissa vesissä asuu valaita ja kivien alla ehkä maahisia.

Sään harmaus oli oikeastaan sopivaa.