torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevät ja kasvit


Kun kello 19:46 on vielä valoisaa, voidaan sanoa olevamme voiton puolella.

Tämä kevät on ollut niin kylmä, että mulla on ollut vaikeaa. On ollut vaikeaa hyväksyä, että koko maaliskuu piti pukeutua vielä talvitakkeihin ja talvikenkiin. Kun pääsiäismaanantaina satoi maahan paksu lumipeite, itketti niin paljon ettei ollenkaan naurattanut.

Valoisat illat on kuitenkin olleet kauniita ja pääsiäisenä päätin piristää itseäni hankkimalla liudan uusia kasveja kotiin. Kunpa vain osaisin pitää niistä hyvää huolta.

Talvitakkeihin olen pukeutunut vielä tämän viikon, mutta lauantaina aion laittaa talvitakit varastoon ja ottaa kevättakit käyttöön. Nyt vain on sen aika.

Olen yrittänyt tehdä blogiinkin pieniä uudistuksia ulkoasuun kevään kunniaksi ja koska mulla oli ollut sama ulkoasu ties kuinka kauan. Tein bannerin itse, piirsin peikonlehdet ja muokkasin kuvanmuokkausohjelmalla. Se ei ehkä ole ihan hirveän ammattimainen vaan ennemminkin kotikutoinen, mutta jotenkin pidän siitä. Mitä mieltä te olette? 

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lemppari Youtube-kanavat

Moi!

En ole aiemmin katsonut hirveästi videoita Youtubesta, mutta viime aikoina olen löytänyt sieltä muutamia kivoja kanavia, jotka haluan jakaa:


Tanskalainen Signe kertoo vinkkejä kapselivaatekaapin aloittamiseen ja ylläpitämiseen. Hän käsittelee videoissaan myös kestävää kuluttamista ja muovijätteen vähentämistä ja jakaa meikkivinkkejä.

Mun mielestä kapselivaatekaappi on tosi kiva idea, mutta en ehkä itse pystyisi toteuttamaan sitä. Signen videoista saa kuitenkin inspiraatiota vastuulliseen kuluttamiseen, vaatteiden etsimiseen kirppiksiltä/käytettyinä ja omien vaatteiden uudenlaiseen yhdistelyyn.


Anna pitää myös kapselivaatekaappia ja kertoo siihen liittyvistä asioista videoillaan sekä jakaa paljon meikkivinkkejä. Käytän itse nykyään vain luonnonkosmetiikkaa, mutta jos Annalla on kiva look, saatan yrittää toteuttaa sen niillä meikeillä, joita mulla on :-) Annan look sekä pukeutumisessa että meikkaamisessa on aika simppeli, mistä tykkään paljon. On kiva, jos joku on löytänyt oman juttunsa ja seuraa sitä.


Caitlinin kanava keskittyy minimalistiseen tyyliin ja lifestyle-juttuihin. Tykkään paljon Caitlinin tyylivideoista ja meikkitutorialeista! 


What's your legacy-kanavalla puhutaan kestävästä muodista ja kuluttamisesta. My sustainable wardrobe-videot on mun suosikkeja! Kanavan videot on mielestäni tosi hyvin tehty, mielenkiintoisia ja inspiroivia.


Matilda esittelee eri meikkejä, mutta tosi eri tavalla kuin muut koska hän ei meikkaa itseään videoissa eikä hänen naamaansa juuri näy videoissa! :-D En edes tiedä, miksi tykkään näistä videoista niin paljon, koska Matilda esittelee harvemmin luonnonkosmetiikkaa (poikkeuksena RMS beauty). Jokin niissä kuitenkin kiehtoo ja videot on mielestäni tosi hyvin tehtyjä.


Violette tekee erilaisia meikkilookkeja eri ympäristöissä, kuten kahvilassa, taksin takapenkillä tai joogasalilla. Violetten tutorialit on simppeleitä ja tosi kauniita, tyyli on voimakas mutta silti luonnollinen!


Kudokii-kanavan videot on saksankielisiä, mutta koska osaan saksaa tykkään katsoa niitä! Videot käsittelevät vegaani-elämäntyyliä.


Cam & Nina jakavat videoissaan vegaanisia ruokavinkkejä ja videot ovat tosi lämminhenkisiä!


PS. olen vegaani-kanavan Minni ja Paju saavat vegaaniuden vaikuttamaan tosi helpolta ja helposti lähestyttävältä. Mun mielestä on ihanaa, että Minni ja Paju kertovat vegaaniudesta positiivisuuden kautta ja inspiroivat sillä tavalla ihmisiä. Tai ainakin mä oon aina tosi inspiroitunut heidän videoistaan! Suosikkejani ovat My day-videot ja yllättävät vegaanituotteet-videot.

Mitkä kanavat ovat teidän Youtube-suosikkeja, voitteko suositella jotain? Löytyykö samoja suosikkeja kuin mun listalta? :-)

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Promises promises












Voisin muuttaa tän blogin nimeksi 365 päivää puuroa, koska sisältö alkaa kohta olla sen mukaista :D

No mutta ei mun puurosta pitänyt kirjoittaa, vaan uuden vuoden lupauksista. Tai oikeastaan en puhu lupauksista (kuten ei moni muukaan, lupaukset taitaa olla out tai jotain), mutta mun mielestä on kivaa asettaa jotain tavoitteita uudelle vuodelle. Eikä tavoitteiden tarvitse olla edes isoja :-)

Mun tavoitteet vuodelle 2018 ovat seuraavat:

- mennä nukkumaan klo 23 mennessä, paitsi niinä iltoina jolloin mulla on treenit myöhään. No, kuten näkyy tämän postauksen julkaisuajankohdasta, kello on yli 23 enkä ole nukkumassa... Mutta olen kyllä tietoisesti yrittänyt, vaikka välillä epäonnistunut ja tämä on saattanut aikaistaa nukkumaanmenoani edes hiukan :D

- venytellä joka päivä. Tässä olen ollut aika hyvä, mutta en kyllä ole ihan joka päivä ehtinyt tai jaksanut venytellä. Se tekee kuitenkin hyvää niin siksi teen sitä ja olen alkanut käydä pilateksessa ja joogassa aina kun ehdin.

- lukea enemmän kirjoja. Otettiin äidin ja serkun kanssa lukuhaaste ja kilpaillaan siitä, kuka lukee eniten kirjoja. Tähän mennessä en ole lukenut yhtään, mutta kaksi on kesken. Tietty piti aloittaa Hanya Yanagiharan A Little Life, jossa on varmaan 700 sivua... 

- ostaa vähemmän ja eettisemmin. Saan ostaa vain yhden uuden vaatteen kuukaudessa (siis jos jotain pitää ostaa) ja yritän välttää ketjuliikkeitä. Tämä ei ole tammikuussa onnistunut täysin (koska alennusmyynnit olivat heikko kohtani), mutta olen alkanut miettiä kulutustani entistä kriittisemmin. 

- vegaaninen tammikuu. Tässä olen onnistunut aika hyvin ja näiden ruokakuvien on tarkoitus olla siitä todistusaineistona! Olen tehnyt esim. vegaanista linssilasagnea (ne jotka saavat lasagnen kauniisti lautaselle, mikä on salaisuutenne? Mulla se leviää aina epämääräiseksi mössöksi...), sushia ja keittoa ja kokeillut vegaanista valmisruokaa, joka oli aika hyvää! (jokaiselle tikka masala) En siis ole syönyt lihaa vuoden 2012 jälkeen, mutta viime vuoden tammikuussa pidin vegaanihaasteen ja jätin pois muutkin eläinperäiset tuotteet ja tänä vuonna halusin tehdä sen uudestaan. Ja tänä vuonna olen alkanut miettiä, että jatkaisin tätä haastetta yli tammikuun, koska se on ollut aika mielenkiintoista! Nykyään alkaa olla aika hyvin vegaanisia vaihtoehtoja tarjolla.

Lisäksi olen vegaanihaasteen myötä tehnyt enemmän eväitä töihin, mikä on hyvä asia, koska olen alkanut myös seurata kulutustani ja todennut, että mulla menee aivan liikaa rahaa ulkona syötyihin lounaisiin ja että sen on loputtava! En yleisestikään ole hirveän säästäväinen niin nyt on ollut tosi hyvä, että olen pitänyt kirjaa siitä, mihin mun rahat menee.

Voin vuoden lopussa yrittää muistaa raportoida, miten näiden tavoitteiden kanssa on käynyt :-)

Onko joku muu asettanut tavoitteita uudelle vuodelle? 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Grey quiet days










On ollut harmaita päiviä, joina olen kaivannut rauhaa. Siksi en tehnyt tänä viikonloppuna mitään erikoista. Tein vegaanista ruokaa (makaronia ja herkkusienikastiketta ja nyhtökaurapullia jotka oli kyllä valmiita) ja banaanileipää (osallistun vegaanihaasteeseen).

Lauantai oli nuttura, oranssi huulipuna + neulepaita ja farkut kind of day. Kävin pikaisesti keskustassa ja menin sitten saunomaan äidille.

Töihin paluu tarkoittaa puuroa aamiaiseksi. Sain onneksi myös viime tiistaiksi ja keskiviikoksi ystävän kylään, se piristi! Käytiin tiistaina mun töiden jälkeen Levainissa kahvilla, oli hyvää. En ollut ennen käynyt siellä, mutta olisi kiva mennä toistekin. Kahvi oli nimittäin hyvää ja sisustus tosi kiva.

Tänään aurinko näyttäytyi ja ehdin käydä ulkonakin sitä katsomassa. Ehkä se valo taas lisääntyy, vaikka sitä on välillä hankala nähdä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 matkat










Kuvia vuoden yhdeltä kivoimmalta matkalta, kun oltiin äidin kanssa päivä Tallinnassa heinäkuussa. Sattui tosi kuuma ja aurinkoinen päivä kun mentiin, joten oli tosi kiva kävellä ympäri vanhaa kaupunkia ja katsella kauniita rakennuksia. Tätä edellisellä kerralla kun olin Tallinnassa satoi paljon, joten silloin ei ollut yhtään niin kivaa. Nähtiin myös lokki, joka ei yhtään pelännyt ihmisiä (no varmaan aika monet lokit kaupungeissa on jo sellaisia) ja käytiin syömässä Must Puudelissa, jossa on mielestäni kiva sisustus ja ruokakin on hyvää. Shoppailtiin myös luonnonkosmetiikkaa, koska Tallinnassa sitä on niin hyvä valikoima ja se on osittain halvempaa kuin Suomessa :-)

Muita reissuja, jotka tein vuonna 2017:

- työmatka Birminghamiin
- ainakin kaksi reissua Turkuun
- työmatka Vaasaan
- matka mökille ja mummulaan pohjanmaalle
- työmatka Mikkeliin
- matka Islantiin
- matka Tukholmaan

Näistä (Tallinnan lisäksi) kivoimmat olivat matkat Tukholmaan ja Islantiin, joista on vielä postauksia tekemättä hups :D Myös mökillä ja mummulassa oli super kivaa ja Turussa on tietysti aina kivaa! Työmatkatkin oli mukavia, mutta pitää muistaa, että ne on aina työmatkoja.

Vuonna 2017 matkustin loppujen lopuksi aika paljon, koska olin jopa 4 kertaa ulkomailla. En yleensä matkusta ulkomaille kuin kerran tai kaksi vuodessa, en mene joka vuosi Tallinnaan tai Tukholmaan, vaikka se olisi helppoa. 

Matkustelu on kyllä hauskaa. Oon jo vähän suunnitellut, minne voisin matkustaa ensi vuonna, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Ihanaa uuden vuoden aattoa kaikille!

maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulukuu ja arki











Toivottavasti kaikilla on ollut ihana joulu! Lyötiin eilen vetoa ässäarvasta äidin kanssa että olenko joulupuuropöydässä viimeistään klo 10 ja siellähän minä olin tasan klo 09:59 :D

Oon leiponut ja koristellut pipareita, koristelu ei mennyt ehkä ihan putkeen, mutta hyvä että sain piparit ylipäänsä leivottua, koska viime vuonna taisi jäädä välistä. Koristelin asuntoni nauhoilla, joihin liimasin valkoisia ympyröitä paperista, mun mielestä niistä tuli ihan nättejä. Kai noi pallot esittää vaikka lumipalloja. Oikeaa luntahan täällä ei ole. 

Nautin kynttilöistä, rauhasta ja lomasta. Sain luettua loppuun kaksi kirjaa vihdoinkin ja olisi ehkä tarkoitus lukea vielä lisää. Näen myös paljon kavereita lomalla, sitä odotan!

Muita joulukuun juttuja on olleet kiinalaisen ruoan syöminen, Gilmoren tyttöjen tuijottaminen ja aamiaiset, kuten aina. Ostin itselleni Samujin pipon ja vaikka se on kallis, on se myös ihana! Sain Marimekon sinisen raitapaidan myöhäiseksi synttärilahjaksi. Suomi-muoti on aika hienoa kuitenkin, löydän yhä enemmän suunnittelijoita joista tykkään. Teininä olin ihan kyllästynyt esim. Marimekkoon ja unikko-kuosiin, mutta nyt sekin alkaa taas näyttää hyvältä. Niin se mieli muuttuu!

Huomenna vielä joulun rääppiäisiin ystävien luokse, tulee varmaan kivaa. Rauhallista joulun jatkoa kaikille, mä ehkä voisin vielä tässä loman aikana kirjoitella jotain muutakin tänne :-)

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kuvat kesältä, sanat syksystä











Kesällä sain pakkomielteen muovin välttelystä ja päätin alkaa tehdä kauramaitoni itse ja kasvattamaan myös salaattini itse äidin puutarhatilkulla. No, jos salaattia haluaa näin syksyllä, niin se pitää silti ostaa kaupasta, koska enää puutarhassa ei kasva mitään. Mutta hullua on, että kaikki salaatit on pakattu jollain tavalla muoviin!? En ainakaan ole löytänyt yhtään, jossa ei olisi muovia pakkauksessa. Onko jollain vinkkejä?

Muovin välttely on muutenkin osoittautunut aika hankalaksi. Ja kalliiksi. Mutta mielestäni on hyvä tiedostaa, että muovi on loppujen lopuksi aika haitallinen materiaali.

Kauramaidon olen edelleen nyt syksyllä tehnyt itse. Koska enää ei saa avomaankurkkuja, raahaan kaupasta kotiin syksyllä sesongissa olevia hedelmiä, kuten satsumia, luumuja ja persimoneja.

Uintiharrastusta ajattelin jatkaa toisinaan syksyllä ja talvellakin, jos uskallan. Uin kesällä paljon meressä ja se oli niin hauskaa!

Pakkasin kesävaatteet (kuten kuvien valkoisen mekon) laatikkoon ja vaihdoin tilalle neuleita. Neulon tällä hetkellä myös villapaitaa, mutta saa nyt nähdä milloin se valmistuu. Neulomistahdistani kertoo jotain se, että yksi kaulahuivi on ollut nyt jotain vuoden kesken. Mutta ajattelin neuloa sen valmiiksi pian :D

Aloitin 30 päivän joogahaasteen Youtuben avulla. So far so good.

Mitäs teille kuuluu? :-)