maanantai 30. joulukuuta 2019

Valoa tännekin



En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, vaikka haluaisin kirjoittaa enemmän. Silti huomaan, etten tee sitä. Mistä lie johtuu, laiskuudestako?

Johtuipa se mistä hyvänsä, tänään päätin kirjoittaa. Valoisia päiviä ei tässä kuussa (tai viime kuussakaan) ole ollut montaa, mutta mun palmuvehka tekee silti uusia lehtiä. Äiti sanoi, että se tarkoittaa että se pitää minusta.

Olen käyttänyt joulun tuoman loman rauhoittumiseen ja todennut, että se tekisi minulle hyvää useamminkin.

Koska vuosi ja vuosikymmen ovat vaihtumassa, on aika tarkastella tämän vuoden toiveitani, joista kirjoitin täällä:

- toive nro 1: mennä aiemmin nukkumaan -> toteutui vaihtelevasti, mutta useimmiten ei. Kun olin ikkunaremonttia paossa äitini luona tämä toimi loistavasti, koska äiti menee aikaisin nukkumaan ja olin itsekin nukkumassa viimeistään klo 23. Muun osan vuodesta tavoitteen kanssa meni vähän niin ja näin.

- toive nro 2: venytellä enemmän -> toteutui huonosti. Mikä tässä on niin vaikeaa? Uusin salikorttini tässä kuussa ja toivon käyväni yin-joogassa joka torstai, joten josko sen avulla uuteen nousuun ensi vuonna?

- toive nro 3: lukea 15 kirjaa -> ON IT! Kirja numero 15 on yli puolenvälin ja huomenna matkalla Turkuun ehdin viimeistään lukea sen loppuun!

- toive nro 4: ostaa 80% vaatteista second handina -> Ei toteutunut, laskin juuri (kyllä, pidin kirjaa), että ostin 60% uusista vaatteistani second handina ja 40% uutena. Sekosin kesällä alennusmyynneissä. Ostin edelleenkin aivan liikaa uusia vaatteita, mutta tunnen, että nyt olen saavuttanut jonkinasteisen rauhan vaatekaappini kanssa. Ensi vuonna siis ei niin paljon ostoksia, luultavasti.

- toive nro 5: syödä täysin vegaanisesti -> Tämä oli lukemiseen liittyvän toiveen ohella parhaiten toteutunut, koska olen ollut nyt vegaani aika lailla vuoden, tai siis syönyt vegaanisesti, koska käytän vaatteissa esim. silkkiä ja nahkaa, niin en voi sanoa olevani täysin vegaani. Muutamia mokia on vuoden aikana käynyt, joko tietoisesti tai tiedostamatta, mutta olen yrittänyt parhaani ja onnistunutkin mielestäni hyvin.

Ja sitten toiveet ensi vuodelle:

1. Mennä aiemmin nukkumaan. Edelleen.
2. Venyttely ja kehonhuolto. Edelleen!
3. Rauhoittuminen. Olen ollut liikaa menossa ja kaipaan enemmän aikaa itselleni.
4. Korkeintaan kolme vaateostosta kuukaudessa, second handia tai vastuullisilta brändeiltä.
5. Blogiin panostaminen. Haluaisin kirjoittaa enemmän ja oppia kirjoittamaan paremmin.
6. Lukea 18 kirjaa. Panokset kovenee vuosi vuodelta.

Ihanaa uutta vuotta 2020!

Ei kommentteja: