Suunnilleen heinäkuun puolessa välissä lämpö tuli takaisin.
Istun iltaa Hesarin takapihalla ja katselen auki olevia ikkunoita,
kuuntelen vieraiden ihmisten puhetta ympärilläni,
näen hymyjä.
Lämpö on hetkellistä.
Yhtäkkiä on kiire pukeutua kaikista kesäisimpiin kesävaatteisiin
ja syödä mansikoita, ennen kuin satokausi loppuu.
Kiire lukea kirjat, jotka sopivat vain paahteisiin päiviin ja joita ei ehdi niiden jälkeen edes
a j a t e l l a
Kiire katsoa kaikki Downton Abbeyn jaksot Yle Areenasta.
Aina kun lämpö tulee luulen olevani ulkomailla,
vaikka kaikki on tuttua
paitsi kuumuus kasvoillani,
joka sulattaa kaiken yhteen.
Iltojen lämpö on erityisen ihanaa
kun on vielä pitkään valoisaa.
Kävelen metrotunnelille ja sen viileydestä saavun lopulta kotiin.
